Takaisin Diskografia sivuille >>

MAISEMAKUVIA SUOMESTA 1981



1. Lapin Tunturit
2. Aamu Lakeuksilla
3. Tuusulan Moottoritie
4. Kesäranta Etelä-Saimaalla
5. Valkeakosken Tehtaanpiiput
6. Savolainen Metsä
7. Kiutaköngäs
8. Muuttuva Maaseutu

Maisemakuvia Suomesta (julkaistu 30.11.1981)

Aidosta kansallisesta musiikkiperinteestämme voimansa ammentava "Maisemakuvia Suomesta" oli heti julkaisu-ajankohtanaan merkkitapaus viihteellisen orkesterimusiikin vaikealla saralla. Se saavutti välittömästi suuren joukon kuuntelijoita, joiden musiikkimaku saattoi vaihdella paljonkin. Levyn kappaleet ovat olleet kovassa käytössä julkaisusta lähtien kodeissa, kouluissa, radioissa, erilaisissa tv-filmeissä sekä erikokoisten orkestereiden ohjelmistoissa ympäri Suomea. Ne ovat olleet kovassa käytössä, mutta eivät ole siitä huolimatta kuluneet; Maisemakuvia Suomesta -albumi on kestänyt hienosti aikaa, ja Lapin tuntureilta Uudellemaalle ulottuva sointikirjo soi kirkkaasti yhä tänäkin päivänä.
Levy on ilmestynyt uudelleen masteroituna v.2002.

Kaikki sävellykset Anssi Tikanmäki
Tekstit Anssi Tikanmäki
Studio: Finnvox
Miksaus: Risto Hemmi, Pekka Aarnio sekä Anssi Tikanmäki
Äänitys: Risto Hemmi
Tuottaja: Pekka Aarnio
Kansi: Kari Riipinen/ VAL

muusikot / musicians:
Anssi Tikanmäki - keyboards
Upi Sorvali - rummut, cymbaalit, congat
Peter Lerche - kitara
Reijo Karvonen - basso
Esa Juutilainen - huilu, nokkahuilu, tenorisaxofoni
Teemu Salminen - huilu, klarinetti, tenorisaxofoni
Pentti Lahti - huilu, pikkolohuilu, altto-, sopraanosaxofonit
Seppo Hovi - hanuri
Käyrätorvi: Timo Ronkainen, Jorma Vuorenmaa
Trumpetti: Markku Johansson, Leif Kjellman, Heikki Haimila, Raimo Korhonen
Pasuuna: Tom Bildo, Petri Juutilainen
Fagotti: Matti Tossavainen
Oboe, englannintorvi: Erkki Paananen
Patarummut: Timothy Ferchen
Jouset: Kari Lindstedt, Jaakko Raulamo, Juhani Tiainen, Seppo Rautasuo, Mikko Pesonen, Mauri Pietikäinen, Yrjö Lasonpalo, Jarmo Ahvennainen, Marjukka Kankkunen, Jussi Pesonen, Heikki Hämäläinen, Veikko Lipponen, Jorma Ylönen

LAPIN TUNTURIT (The Fjelds of Lapland)

... kevättalvi tunturilapissa. Pimeyden valta on taas kerran voitettu. Aurinko kohoaa päivä päivältä yhä korkeammalle ja valaisee pehmeästi kaartuvia tuntureiden kupeita. Jossakin tunturien rinteillä kirmaa porotokka valkoisella laitumellaan. Tuuli puhaltaa halki aavojen palsasoitten, jäisen jängän, ja pyryttää lunta ahtaissa kuruissa. Tuntureitten kerot katselevat ympäröivää maisemaa majesteettisen ylväinä. Taivas kaartuu korkeana ja kurottuu kauas. Täällä on tilaa hengittää! Ja kun aurinko laskee, kun hämärä kietoo vaippaansa kaiken olevaisen, tienoon ääriviivat saavat uuden, taianomaisen muodon. Lapin velhot lähtevät liikkeelle. Noitarummut kumisevat.

AAMU LAKEUKSILLA (Morning on the flats)

Pohjalaiset - talonpoika Jaakko Ilkan jälkeläiset - ovat hieman umpimielisiä ja juroja ihmisiä. He kunnioittavat lakia ja pitävät periaatteistaan lujasti kiinni. Häjyily ja uhoominen on ollut ja on edelleen monen pohjalaisen miehen synti, mutta useimmat lakeuksien asukkaat pelkäävät Jumalaa ja ovat luotettavia. Pohjanmaa alkaa Satakunnan perukoilta ja sitä riittää aina Lapin porteille saakka. Pohjanmaa on laaja ja alava. Sen peltoja halkovat lukuisat Pohjanlahteen matkaavat joet. Kesäinen aamu lakeuksilla on utuinen. Nousevan auringon ensi säteet paljastavat latomaiseman ja tasaisena kaartuvan taivaanrannan, jota aamuvirkku pohjalainen jää kuin hypnotisoituneena tuijottamaan. Pohjanmaan luonto, kaikessa arkisessa yksinkertaisuudessaan levollinen ja väkevä, alkaa herätä ja koota voimiaan tulevan päivän ponnistuksia varten. Ja jostakin lakeuksilta, poikki synkeiden soiden, tuo tuuli mukanaan muiston edellisen illan hartaushetkestä ...

TUUSULAN MOOTTORITIE (The Tuusula motorway)

Uusimaa. Uusimaa? Maantieteellisesti se luetaan Suomen lounaismaahan. Täällä on suosiollisin ilmanala, rehevin kasvillisuus, tihein asutus. Täällä historia on vanhaa. Täällä on paljon kaupunkeja, esikaupunkeja vielä runsaammin. On paljon taloja, ihmisiä, autoja: teitä ristiin rastiin. Uusimaa! Helsingistä, pääkaupungista, johtaa pois päin useita valtaväyliä. Tuusulan moottoritie on yksi niistä. Liikenteen vilinä ja vilske on alituinen, monen kokoista ja näköistä autoa vilahtelee tauotta pientareella seisovan katselijan ohitse. Pienempien autojen lomassa jyristelee tasaisin välein kookkaita rekkoja. Ilmanpaine lyö päin kasvoja ikäänkuin haluten tempoa hiukset päästä. Helsinki-Vantaan lentoasemalta starttaavat suihku-koneet ja häipyvät viheltäen kauas taivaan sineen. Tuusulan moottoritie, Uusimaa ... ne ovat nykyaikaa. Mutta eikö joskus tekisi mieli hypätä jonkun ohikiitävän auton kyytiin ja ajaa pois, jonnekin kauas.

KESÄRANTA ETELÄ-SAIMAALLA (A summer lakeside in South Saimaa)

Leppeä tuulenvire käy yli suojaisan poukaman. Se rikkoo tyynen vedenpinnan lukemattomiksi pieniksi suomuiksi, jotka iltarusko värjää verenpunaisella. Lehdon lehvät kuiskivat ikivanhaa sävelmää, samaa sävelmää, jonka jo muinainen kalevalainen kulkija rantakaislikkoa soutaessaan ajatuksiinsa vaipuneena hyräili. Kaukana takana päin oli kulkijan koti, mikäli sitä enää oli ollenkaan ... Ehkäpä kulkumies etsi piilopirttiä. Vainolainen puhalsi sotatorveensa hänen kotikonnuillaan, tanner tömisi rautaisten korkojen alla, verinen miekka kohosi ja kodit paloivat. Niin usein on itkuvirsi kummunnut kulkijan sielun pohjalta metsän hiljaisuuteen ja veden välkkeeseen, että vähäpätöisin ruohonkorsikin pystyy sen meille laulamaan, vielä tänäänkin.

VALKEAKOSKEN TEHTAANPIIPUT (The chimneypipes of the Valkeakoski factories)

Oletko koskaan ajanut kolmostietä Hämeenlinnasta Tampereelle? Erään mutkan takaa putkahtaa esiin yksi kauneimmista sisäsuomalaisista näkymistä: hämäläinen järvimaisema runsaine rantoineen, lempeine lehtoineen ... - ja oikealla, järven vastakkaisella rannalla, Valkeakosken tehtaat, niiden nokiset ja haisevat piiput kohoavat korkeammalle kuin yksikään kuusi saattaa kurottua. Järven pinta värähtelee hiljaa. Se kertoo, mitä tehtaassa tapahtuu. Siellä koneet käyvät, työkalut kalisevat, myrkkyliemet porisevat. Rattaat pyörivät kiihkeästi, kiihkeämmin ... Luonto itkee. Se kysyy meiltä: Miksi? Niin kuin sydän, joka jonakin päivänä uupuu, se kysyy: Miksi? Ja me vastaamme: aamu aamun jälkeen me käynnistämme koneet. Rattaat pyörivät kiihkeästi, kiihkeämmin ...

SAVOLAINEN METSÄ (The forest of Savo)

Sanotaan: savolainen vääräleuka. Vaan lieneekö vääräleukaisuus pirullisuutta, ilkikurisuutta vai pelkästään leppoisuutta. Ehkäpä kaikkia niitä. Ja mistä sitten tulevat nämä savolaiset ominaisuudet? Luonnosta, luonnosta! Leppoisaa on katsella kesätyvenellä korkealta mäeltä avautuvaa näkymää. Se on kuin jättiläismäinen labyrintti. Maa ja vesi kietoutuvat toisiinsa tuhansin tavoin. Kuin kurillaan, vapaalla kädellä, on Luoja piirtänyt taivaanrannan perin epätasaiseksi, mutta yhtä kaikki - lopputulos uhkuu sydämellistä lämpöä. Historian aamussa nousivat täällä kaskisavut vaarojen rinteiltä. Paimentorvet kaikuivat milloin haikeina, milloin ilakoiden. Kulkijalle savolainen maisema on pirullinen: se on loputonta kapuamista mäkeä ylös ja toista alas, veden kiertämistä, suon ylitystä pitkospuuneuvoin, suunnan hakemista ... se on vaivalloista, mutta se on veikeää.

KIUTAKÖNGÄS

Kaarnanpala - jossakin Oulankajoen yläjuoksulla ikihongaksi muuttuvan männyn kyljestä jotenkin veteen joutunut - lipuu verkkaan virran mukana kohti tuntemattomia tyrskyjä, mahtavia pauhuja ... kohti könkäitä, jotka vesimassat aikojen saatossa ovat muodostaneet murtaessaan itselleen kulkuväylää suomalaiseen lujaan graniittiin. Kaarnanpala keikkuu kimaltavassa joessa, auringon-valo pilkottaa havupuiden oksistossa. Ympärillä leviää jylhän kaunis koillismaalainen maisema, jossa on odotusta, kärsivällistä odotusta, tulevien kuohujen pitkällistä odotusta. Kaarnanpala lähestyy köngästä ... vauhti kiihtyy, luonnonvoimat tempaavat purjehtijan väkevästi kohti jylisevää kanjonia, ja sitten - raivoten vesi putoaa kalliokynnyksen yli. Tämä hetki on ikuisuus ... ja kaarna syöksyy tahdottomana pärskeisiin, kiviseiniin, hiidenkirnujen pyörteisiin. Kaarnanpala lipuu suvannossa taas. Kaikki on loppunut yhtä nopeasti kuin on alkanutkin. Vesi on rauhoittunut. Jylhän kaunis koillismaalainen maisema odottaa uusia, tulossa olevia kuohuja ...

MUUTTUVA MAASEUTU (The changing countryside)

Haapajärvi on pieni, noin kahdeksan tuhannen asukkaan kaupunki Suomenselän vedenjakajalla, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Savon rajamailla. Aiemmin Haapajärvi oli voittopuolisesti maatalous-valtaista seutua, ja sen asukkaat ylpeitä maalaisuudestaan, onnellisia siitä. Nykyaika! Huikeat kehitysvaatimukset ovat yhtäkkiä pirstoneet kuvan tuosta maaseutuidyllistä. Elinkeino-rakenne on vaihtunut, laatikkotaloja - arkkitehtuuria! - kyhätään ylt´ympäriinsä, tekojärviä sommitellaan, voimalaitoksia pystytetään. Urbanisointi on päivän polttava iskusana! Haapajärvellä kaupungiksi tulo otettiin vitsaillen vastaan. Vaan entäpä nyt: suurkaupungin vilinää Haapajärvellä ei vielä toki näy, mutta nopean muutoksen lieveilmiöt vaikuttavat jo. Ihmiset vieraantuvat ja hermostuvat. Tilanne on käsinkosketeltavaa draamaa. Ja katseen eksyessä ulos elementtikeskuksesta pilkahtaa näkyviin se metsä, jossa lapsena leikit ... Haapajärviä on Suomessa monta: kohtalot ovat yhtäläisiä. Tuhoammeko luonnollisen ympäristömme, joudummeko yhä kiihkeämpään teknistymisen kierteeseen? Vai löytyykö meistä voimaa säilyttää osa parasta itseämme, suomalainen maaseutu-maisema, elämä???

Tekstit: Anssi Tikanmäki