VUOSI 2008
03.08.2008
Iisalmessa Mansikkaniemellä esitetään vielä elokuun aikana "Koljonvirta 1808" -näytelmää. Historiallinen näytelmä kertoo tapahtumista Suomen sodan aikaan Koljonvirralla Iisalmessa. Näytelmän on ohjannut Ismo Apell, musiikin näytelmään on säveltänyt Anssi Tikanmäki. (Kts. www.koljonvirta.info)
Filmiorkesteri ATFO kävi esiintymismatkalla Pariisissa. Juha-esityksessä 3.7. oli läsnä myös mm. elokuvan ohjaaja ja festivaalin kunniavieras Aki Kaurismäki, elokuvaohjaaja Costa Gavras sekä Juha-elokuvan näyttelijöitä, mm. Andre Wilms ja Kati Outinen.
Seuraava ATFO:n Juha-esitys on Tampereen Pakkahuoneella 11.9.2008.
Suomen vesistömaisemiin keskittyvä uusi ATO-albumin nimi on "H2O.fi". Levyn julkaisu on kevättalvella 2009.
*****************************************************
27.5.2008
Filmiorkesteri ATFO lähtee 2.7. Pariisiin! Filmiorkesteri on kutsuttu Paris Cinema -festivaalille esiintymään. Tiedossa on todellinen tapaus. Filmiorkesteri soittaa Juhan livenä 3.7. illan hämärtyessä ulkoilmaesityksessä Bercyn puistossa Seinen rannalla.
Filmiorkesteri ATFO kävi 1.3. Budapestissa. Keikka oli menestys; täysi Bartok-salillinen unkarilaisyleisöä ihasteli Aki Kaurismäen Juha-mykkäelokuvan aitoa tunnelmaa ja Filmiorkesterin dynaamista livesoittoa.
Tomi Pietilän 5.1. -versio vanhasta Maisemakuvia Suomesta -albumista etenee; muutamaa kappaletta on jo miksattu Tomin MixRoom -studiolla ja tulos kuullostaa huikealta!
*****************************************************
21.5.2008
Tervetuloa Anssin uusituille sivuille!
*****************************************************
23.2.2008
ATO:n rinnalla toimiva Anssi Tikanmäen Filmiorkesteri lähtee maaliskuun alussa Unkariin. Filmiorkesteri säestää Aki Kaurismäen Juha-mykkäelokuvaa Budapestin The Palace of Arts´ssa 1.3.2008.
Kesällä saa ensi-illan Iisalmessa Koljonvirran kesäteatterissa näytelmä "Koljonvirta 1808", johon Anssi Tikanmäki tekee musiikin.
*****************************************************
01.01.2008
Hyvää uutta vuotta 2008 kaikille!
Tänä vuonna "Maisemakuvia Suomesta" -albumi muuntuu nykyaikaan. Tomi Pietilä on tekemässä legendaarisesta levystä 5.1. miksausta ja Maisemakuvat ilmestyy ensi vuonna päivitettynä dvd-formaatissa Love Kustannuksen julkaisemana. Mukaan dvd:lle mahtuu myös 1981 studiossa tehty TV-livekonserttitaltiointi, jossa Anssi Tikanmäki, Ikaros-yhtye ja Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteri soittavat Jorma Panulan johdolla Maisemakuvia. Kerromme tarkemmin julkaisuajankohdasta.
*****************************************************
VUOSI 2007
10.8.2007
Toivotamme kaikille ATO-sivuilla kävijöille HYVÄÄ ELOKUUTA. Syksyn tullen olemme jälleen aktivoitumassa; tulossa on keikkoja, joista ensimmäinen on 8.9. Pyhätunturilla legendaarisessa Aittakurussa Ruska Swing -tapahtuman yhteydessä.
Tervetuloa siis kaikki maisemakuvien ystävät joukolla Lappiin!
Marraskuussa ATOlla on myös muutama klubikeikka tulossa, niistä tarkemmin, kunhan asiat varmistuu.
Levyjä voit tilata milloin vain.
We wish everybody very good end of summer. In september the 8th ATO will perform in Lappland. There will be an extraordinary show in an extraordinary place called Aittakuru, which is nearby Pyhätunturi. ATO´s concert is part of the Ruska Swing -festival.
Also there will be some gigs in some clubs in November, more of those later ...
*****************************************************
20.3.2007
Cd-tilaukset/discografia -osioon on lisätty Tuntematon maa -albumin tekijätiedot ja levyn kannessa olevat novellit.
ATOn live-esiintymisiä on suunnitteilla ensi syksyksi. Kerromme niistä lisää myöhemmin.
CD-orders/discografia sections now contain all credit information and short stories of the Unknown country album.
ATO will have some live shows next autumn, more of those later ...
*****************************************************
21.2.2007
Fotoja-osioon lisätty kuvia ATO:n Tornion keikalta 2.2.07
(kuvat: Tuomas Rajaniemi)
*****************************************************
3.1.2007
ATO tekee helmikuun alussa minikiertueen pohjoiseen.
Anssi Tikanmäen Orkesteri vahvistettuna Safka Pekkosella käy
1.2. Ylivieskan Akustiikassa, 2.2. Tornion Musiikkitalossa ja 4.2. Ylläs Jazzissa. Ohjelmistossa uudet ja vanhat Maisemakuvat. Osta lippusi hyvissä ajoin.
*****************************************************
2.1.2007
Oikealta pääset tutustumaan Anssi Tikanmäen Biografiaan. Sivuilta löytyy laaja selvitys Anssin tuotannosta vuosien varrelta.
*****************************************************
VUOSI 2006
2.12. 2006
Foto-osiion lisätty kuvia, mm. ATFO:n Juha-matkalta Brysseliin, Kremsiin ja Caeniin. Oppaana toimi Lars "Lasse" Limiter.
*****************************************************
22.11.2006
Ato & Trio Töykeät keikkakuvat lisätty Fotoja-osioon
*****************************************************
17.11.2006
Syksyn ATO ja Trio Töykeät "Ympyrä sulkeutuu" -konsertit ovat nyt ohi. Kiitokset kaikille konserteissa kävijöille.
Seuraavaksi ATO vaihtaa vaatteita, muuntautuu taas Filmiorkaksi ja matkustaa 26.11. Ranskaan Caeniin Les Boreales Festivaaleille esittämään Juhaa.
Ensi talvena jatkuvat ATOn Maisemakuvakeikat. Niistä tiedotetaan piakkoin.
*****************************************************
16.10.2006
Nyt voit tilata TUNTEMATON MAA cd:tä myös suoraan näiltä sivuilta, Cd-tilaukset-linkistä.
*****************************************************
12.10.2006
Maisemakuvien jatkoa Tikanmäeltä:
>>> Lue verkkouutisten arvostelu
*****************************************************
10.10.2006
ATO:n ja Trio Töykeitten yhteiskiertue, "Ympyrä Sulkeutuu", jatkuu
Lahdessa 28.10. Paikkana Sibeliustalo.
*****************************************************
28.9.2006
ATOn maisemakuva-konserttien välissä Tikanmäen Filmiorkesteri matkustaa
Itävaltaan esiintymismatkalle. Filmiorkesteri esittää 30.9. "Juha" -mykkäelokuvan Noe-festivaaleilla Kremsissä.
Seuraavan kerran Filmiorkesteri ja Juha-mykkäelokuva esittäytyy 26.11.
Ranskan Caenissa Les Boreales Festivaaleilla.
*****************************************************
27.9.2006

Unik Paperin syyskuun klassikkoalbumi: Maisemakuvia Suomesta
Tuntematon Maa -arvio + haastattelu
*****************************************************
23.9.2006
Promokuvia lisätty
*****************************************************
18.9.2006
Radio Keskipohjaan Maa: Anssi Tikanmäeltä uudet maisemakuvat
*****************************************************
18.9.2006
" Töykeiden ja Tikanmäen yhteispeli toimi loistavasti Tampere-talossa"
*****************************************************
4.9.2006
Muista tulevat konsertit! Anssi Tikanmäki Orchestra nousee lavalle Tampere-talon isossa salissa 16.9.. Sen jälkeen on vuorossa Pori, Kouvola ja Helsingin Savoy-teatteri.
Konserteissa orkesteri esittää Maisemakuvia Suomesta 25-vuotisjuhlan merkeissä uusia ja vanhoja maisemakuvia. ATOn kanssa lavalla käy myös Safka Pekkonen kertojana.
Konserttien toinen esiintyjä on Trio Töykeät Iiro Rantalan johdolla.
*****************************************************
11.8.2006
Anssi Tikanmäki Orchestran uusi albumi "Tuntematon maa" on valmis ja sen virallinen julkaisupäivä on 23.8.2006.

Levy äänitettiin viime syksyn ja talven mittaan Tampereella Studio JJ:llä ja miksattiin Hollolan Petrax-studiolla huhtikuun alussa.
"Tuntematon maa" -albumi sisältää kahdeksan uutta musiikillista maisemakuvaa Suomesta; mm. Havukka-aho, Järvenpään asema, Nokia, Tervaneva ...
Syys-loka-marraskuussa orkesteri käy uuden levyn ilmestyttyä esiintymässä eri puolilla Suomea. Kiertue tehdään yhdessä Trio Töykeitten kanssa. Katso keikkakalenteri.
*****************************************************
|